Millainen on hyvä blogikirjoitus?

Hyvä blogikirjoitus syntyy mielenkiintoisen aiheen ympärille. Kirjoituksen aihe riippuu pitkälti sivuston ydinsisällöstä ja aihepiiristä. Monessa tapauksessa sivustolla on jo valmis kohderyhmä ja aihepiiri on jo tuonut sivustolle tietynlaisia lukijoita. Sivuston luonteeseen liittyvä blogikirjoitus on aina lukijaystävällistä ja mielenkiintoista, mutta koukuttavaa sisältöä on mahdollista kirjoittaa myös sivustosta täysin irrallisen aihealueen ympärille. Tekemällä oikein tietyt asiat, kuten otsikoinnit sekä sisällyttämällä valikoitu avainsana tekstiin optimaalisesti suhteutettuna, voidaan hakukoneilla tavoittaa juuri kyseisestä kirjoituksesta pitävät lukijat ja laajentaa lukijakuntaa täysin uusille vesille. Lue vinkit miten sinäkin voit luoda hyvää sisältöä sivustollesi blogikirjoituksen muodossa!

Sanojen määrä yhdessä blogikirjoituksessa

Mikäli blogikirjoituksella haetaan hyvää esiintyvyyttä hakukoneiden näkökulmasta, on hyvä tehdä kirjoituksesta riittävän kattava. Vuosi sitten riitti se, että sanamäärä blogikirjoituksessa oli vähintään 300 sanaa, mutta nykykokemuksemme mukaan hakukoneiden hyvään indeksointiin vaadittavan sanamäärän tulisi olla vähintään 500-1000 sanaa.

Monissa tapauksissa 300 sanaa voi silti riittää, jos aihe on erityinen ja blogikirjoitus on muilta osin huolellisesti hakusanan ympärille rakennettu. Tällöin ei kuitenkaan ole odotettavissa kävijäryntäystä sivustolle ja fokuksena on vain niiden henkilöiden tavoittaminen, jotka haluavat lukea esimerkiksi uppotukin pyöritysvinkkejä jäisessä vedessä.

Kuvien merkitys blogissa

Kuvat ovat väliotsikoinnin ohella helpoin tapa tuoda soljuvuutta ja rytmiä blogikirjoitukseen. Sommittelemalla laadukkaita, hyvälaatuisia, uniikkeja ja mielellään itseotettuja kuvia kirjoituksesi oheen, tarjoat lukijallesi myös visuaalisen kokemuksen ja lukuelämyksen.

Oikein käytettynä ja rytmitettynä kuvat toimivat tehokeinona ja sisältösi jää paremmin lukijan mieleen. Yhtenäinen värimaailma valittujen kuvien välillä luo blogikirjoitukseen syvyyttä ja tekee lukemisesta miellyttävää.

Blogikirjoituksen luettavuus mobiililaitteilla

Monet bloggaajat ja sisällöntuottajat eivät välttämättä ole ottaneet huomioon käytettävyyttä ja luettavuutta mobiililaitteilla ja älypuhelimilla. Nykypäivänä valtaosa käyttää mobiililaitteita internetin selailuun ja etenkin blogien lukemiseen. Tämän takia asiaan tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Kirjoituksen luettavuus esimerkiksi puhelimella saattaa kärsiä merkittävästi jos yhdessä kappaleessa on liikaa tekstiä. Juuri tämän takia hyvän blogikirjoituksen tulisi olla sellainen, jossa on sopivasti kuvia, mobiilinäyttöön skaalautuvat järkevät kappalejaot ja hyvät selventävät väliotsikot. Muistakaa siis kiinnittää erityistä huomiota myös näihin.

Hyvä blogikirjoitus on persoonallinen

Hyvässä blogikirjoituksessa kokemuksiemme perusteella olisi hyvä olla mukana myös persoonallisuutta ja kirjoittajan omia näkökulmia. Suosituimpia blogitekstejä ovat päiväkirjamaiset kerronnat bloggaajan tai yrittäjän omasta näkökulmasta. Persoonan, kokemuksien ja mielipiteiden esiintuominen ja ns. henkilöityminen on omiaan luomaan lisää mielenkiintoa ja tämä pätee myös yritysblogeissa.

Kaipaatko apua mielenkiintoisen ja houkuttevan blogin kirjoittamiseen? Palvelupaketeistamme löydät kaiken mitä tarvitset aina avaimet käteen -blogin rakentamisesta ja säännöllisesti julkaistavasta sisällöntuotannosta aina 3 tunnin konsultaatioon, jonka avulla opit kirjoittamaan loistavia blogikirjoituksia itse!



Liity postituslistallemme

Email
The form has been submitted successfully!
There has been some error while submitting the form. Please verify all form fields again.

Lisää kirjoituksiamme

1 2